Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

torstai 8. elokuuta 2013

Elämää purjeveneellä (osa 2 / ruokailu)

Palaan hetkeksi vielä kesälomaamme ja veneellä asumiseen. 

Ruokailu veneellä: 
Veneessämme on spriikeitin, pieni jääkaappi ja kuivatavarakaappeja. Meilllä ei ole uunia.
Suuremmissa satamissa on yleensä ihan hyviä ruokakauppoja, mutta pienemmissä paikoissa ei ole kauppoja lainkaan. Ruuan tulee siis pääosin olla sellaista, että se säilyy lämpöisessä, sillä jääkaappiin ei mahdu kerralla paljon ruokaa. Veneellä pitää aina olla myös jonkinlainen varamuonavarasto. Monissa satamissa voi ostaa tuoretta kalaa ja siksi veneellä tuleekin syötyä paljon kalaa. Salaatteja on vaikea saada ja ne säilyvät suhteellisen huonosti veneoloissa. Yrttejä saa, jos on oma pieni yrttimaa mukana. 

Perheellämme on tapana syödä veneellä runsas aamiainen. Purjehtiessa syömme lounaan, joka voi olla esim. kalaleipiä, munakas tai lämmin keitto, jotka valmistetaan kulussa. Mikäli tiedossa on kovaa keliä pyrimme valmistamaan lounaan valmiiksi jääkaappiin. Lisäksi meillä on välipaloja matkalle varattuna. Ne voivat olla esim. porkkanoita, marjoja, hedelmiä, pähkinöitä, manteleita, jogurttia, korppuja tai korvapuustit. Mitä kulloinkin on saatavilla. Rantaan päästyämme syömme päivän pääaterian, joka yleensä on perunoita ja kalaa tai pastaa, jollakin kastikkeella. Päivän pääateria voi olla myös ruokailu jossakin ravintolassa, jos sellainen hyvä sattuu olemaan lähistöllä. Tänä vuonna (kuten monesti aiemminkin) kävimme syömässä mm. lempiravintolassani Origossa Hangossa sekä Hangon Makaronitehtaalla sekä HSF:llä. Lisäksi kävimme Nauvon L´Escalessa ja Högsåran Farmors Cafessa. Illan päätteeksi syömme veneellä iltapalan.

Kanttarellipastaa. Päälle vielä hieman rouhittua pippuria, raastettua juustoa ja yrttejä. 


Yleensä merellä kaikki ruoka maistuu hyvältä! 
 



Pitkän purjehduspäivän päätteeksi on ihana palkita itsensä lasillisella kylmää kuohuvaa! 
 

Nauvossa sain ostaa vastapaistettuja korvapuusteja laiturilta. Kiva palvelu! 
 

Lämpimät keitot maistuvat kylmillä ja sateisilla säillä lounaaksi. 
 
Lapset innostuivat myös onkimaan, joten tuoreita ahveniakin saimme syödäksemme. 
 

Sukulaisia saapui venelounaalle. Tarjosin lohileipiä ja jälkiruuaksi tuoreita mansikoita kermavaahdon ja suklaamarengin kera sekä kahvit. Yksinkertaista ja hyvää, sellaista veneruoka tulee olla!  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti