Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jännitystä ilmassa

Hain pikkujoulukuusen ja ennen kuin olin ehtinyt sitä edes siirtää paikalleen oli se jo piiritetty. Eräs utelias perheenjäsemme oli kiipeämässä siihen ja hetkessä kuusi oli jo vinossa. Kuvassa syyllinen yrittää piileksiä kuusen takana.  



Aamulla ehdotin lapsille, että hankkisimme kaikille perheenjäsenille huomiseksi pienet pikkujoululahjat. Minulla oli idea, että arpoisimme jokaiselle yhden perheenjäsenen, kenelle lahja tulisi hankkisi. Näin jokainen osti vain yhden pienen lahjan. Emme kertoneet kuka hankkii kenellekin lahjan. Kävelin läheiseen ostoskeskukseen. Hajaanuimme ostoskeskuksen eri puolille salaisille lahjaostoksillemme. Lahjat hankittuamme saavuimme kotiin ja lahjapaperin rapinaa kuului huoneesta jos toisestakin. Nyt kaikki lahjat odottavat huomista pikkujoulua kuusen alla. Jännitystä on selvästi havaittavissa ilmassa, niin kuin pikkujouluun kuuluukin. 



Nostin sohvapöydälle jo valmiiksi muutamia astioita, sillä rakas ystäväni lupasi piipahtaa tänne huomenna glögille. Ihana nähdä häntä! 





Yksi pieni paketti kuusen alla jo odottaa ystäväänikin. 

Hyvää ensimmäistä adventtia! 

3 kommenttia:

  1. Ihania jouluisi tunnelmia jo kuvissa! Kuusesta tulee niin ihana tuoksu. Ja aivan mahtava idea tuo, että arpoo, kuka ostaa kenellekin lahjan. Joulun pieniä iloja ja ihmeitä =). Hyvää ensimmäistä adventtia myös sinne teille kaikille! Minäkin alan tänään virittelemään jouluvaloja paikoilleen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja kiitos! Lahjojen arpominen oli kiva pieni idea, joka toi hieman jännitystä tähän pikkujouluun. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Onpa ihania kuvia ja tunnelmia!:) Ja tosi kiva idea nuo pikkujoululahjat. Rapsutuksia kuusen takana piileskelijälle!

    VastaaPoista