Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

torstai 14. heinäkuuta 2016

Tee asioita mitkä tuottavat iloa ja tee niitä usein

Tänä kesänä minulla ei ole kesälomaa tiedossa, joten nyt on ollut pakko keksiä keinoja saada akkuja ladattua muulla tavalla. Olin ilmoittautunut mm. ratsastusleirille, joka oli viime viikolla. Menin töistä lähes suoraan tallille ja tulin teoria- ja ratsastustuntieni jälkeen kotiin vain käydäkseni suihkussa ja mennäkseni nukkumaan. Viikko oli rankka ja päivä päivältä lihakseni olivat kipeämmät, mutta innostukseni vain kasvoi ja voi miten kivaa se olikaan



Leirin viimeisenä päivänä onnistuin jopa suorittamaan ratsastuksen perusmerkin. Aika jännää se oli yksin suorittaa rata, jota tuskin muisti miten se menee ja tuomari istui kirjaamassa ratsastuksesi kentän päädyssä. Onnistunut merkkisuoritus oli ihana päätös vuoden ratsastustunneille. 

Edellisenä viikonloppuna vietimme rentouttavan illan Kirkkonummella uusien ystäviemme luona. On kiva huomata, että tässä iässä voi tutustua vielä mielenkiintoisiin uusiin ihmisiin ja saada uusia ystäviä. Ilta oli ikimuistoinen tuon upean ulkona sijaitsevan avotakan äärellä isännän grillatessa ja koko seurueemme viihtyessä. Sää esitti meille niin aurinkoa, kuin sadetta, mutta tuon upean terassikatoksen suojissa oli kotoisa istua. Terassin katossa kasvoi oikeita viinirypäleitä ja meri siinti taustalla. 


Uudessa työssäni olen saanut vastuulleni uusien työntekijöiden rekrytoinnin ja viimeiset viikot ovat menneet hakijoiden valinnassa. Työ on todella antoisaa ja mielenkiintoista. 


Viime viikonloppuna kävimme auttamassa erästä ystäväämme hänen purjeveneensä ongelmien kanssa. Tässä Bernard ja Bianca pelastustehtävässä, hyppäsin liikkuvasta kumiveneestä mm. purjeveneen kyytiin ja ohjasin sitä mieheni hinatessa ko. purjevenettä. Lisäksi sain yksin ajaa kumivenettä, sisältäen siis laiturista lähdön, rantautumisen ja moottorin noston ylös. Toki olen kumivenettä aiemminkin ajellut, mutta en ole ollut yksin sillä merellä. Tämä kokemus ei vähentänyt yhtään pahenevaa kumivenekuumettani. 


Tylsyyttä ja rutiineja vastaan suosittelen tekemään asioita, joita et ole aiemmin tehnyt tai vietä aikaa uusien ihmisten kanssa. Tee asioita, jotka tuottavat sinulle iloa. Näitä asioita olen saanut tehdä rutkasti lähiviikkoina ja voi miten ne pitävätkään ihmismielen virkeänä ja innostuneena! Note to self: Jos asiat alkavat risomaan, tee jotakin mitä et ole koskaan aiemmin tehnyt -lupaan, että toimii. 

Kivaa lähestyvää viikonloppua!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti