Purjehduksen ihanuus?

Olemme purjehtineet monen monta kesää saaristomerellä. Jokainen loma on ollut omalla tavallaan unohtumaton. Olen kirjoittanut näistä aiemmin tässä blogissakin. 
Nuorimmainen on saanut uskoakseni lapsena yliannostuksen purjeveneilyä, lisäksi hän on joutunut kuuntelemaan viimeiset reilut kymmenen vuotta purjehdusjuttuja ruokapöytäkeskusteluna lähes päivittäin. Hän on muuttanut talliin ;-) 

Keskustelumme perheen yhteisestä kesäpurjehduksesta meni jotenkin siihen malliin, että nuorin vastasi, että voisi hän lähteäkin, mikäli siellä pääsee ratsastamaan. Minulle kesälomapurjehduksen tavoite oli viettää aikaa perheen kanssa, olla Hangossa, päästä idylliseen Helsingholmeniin ja tietysti käydä Högsårassa ja Farmors Caféssa. Lisäksi olin haaveillut, että olisi ihana nähdä jokin meille uusi kohde. Perheemme kolme muuta halusi vain purjehtia. Näillä mittareilla lomamme onnistui tosi hyvin.

Innokkaimmat perheemme purjehtijat olivat luvanneet siirtää veneen Espoosta Hankoon, jotta nuorimmaisen ei tarvisi aloittaa purjehdusretkeä kahden pitkän päivän kryssiosuuksilla. 

Saavuin siis nuorimman kanssa autolla  Hankoon. Vettä satoi ja veneessä roikkui kaikkialla puolimärkiä vaatteita, mieheni oli vessaremontin (vaihdettu tänä vuonna uusi wc) parissa ja itse istuin tämän kaaoksen keskellä miettien, että mitähän tästäkin tulee. Blogeja kritisoidaan paljon arjen siloittelusta (kuka sitä todellista arkea haluaisi nähdä), joten päätin tällä kertaa julkaista kuvan, joka kertoo todellisuutta sapuessani veneelle. Ei ollut kynttilät palamassa pöydällä eikä sisustustyynyt järjestyksessä (kuten hetkeä myöhemmin). Lämmityslaite pöhisi epätoivoisesti yrittäessään kuivattaa tätä tropiikkia, jota viisi ihmistä ja kissa asuttivat.

Luin juuri Endorfiininmetsästäjän kirjoituksen joka oli hyvä kuvaus lajista http://endorfiininmetsastaja.fi/purjehdus-ja-elitismi/. Jälkikirjoituksen allekirjoitan täysin. 
Yleensä ihmiset postailevat somen täyteen täydellisiä purjehduskuvia ja lajia tuntemattomat voivat näin harhautua luulemaan, että laji olisi vain pelkkää auringonpaisteessa purjein lillumista. Sitä se ei ole. Luulenpa, että tuo kirjoituksessa kuvattu wc-pöntön nupin väärään asentoon jättäminen ja sen seuraukset ovat myös kovin tuttuja kaikille pidempään lajia harrastaneille. Se siitä elitistisestä lajista. Suomen oloissa jokaiselle on varmasti tullut tutuksi myös olosuhteet, joissa saa kärsiä niin vilua kuin nälkää, toiset jopa merisairautta. (Onneksi itse olen tältä taudilta välttynyt, olisiko vuodet lentokoneessa kehittäneet tasapainoelimen). Niin, että jos ei perse kestä merivettä...

 

Meri on siitä jännä ympäristö, että se monesti puhaltaa pilvet mantereelle ja merellä paistaa aurinko. Niin kävi tässäkin, hetki myöhemmin saimme jo purjehtia aurinkoisessa säässä. 

Saavuimme siis Högsåraan aurinkoisissa tunnelmissa ja söimme veneellä. Minä hain kupin kahvia Rumpan baarista ja jälkiruuat kävimme nauttimassa aina yhtä viehättävässä Farmors Caféssa.

 

Rantautumisjuomat katettiin kannelle hyvän purjehduspäivän päätteeksi. 

 

 

Tuohon aiempaan tekstiini viitaten, aika erikoinen baarin nimi. Rumpan on sisältä todella viihtyisä, elävä tuli nurkassa loimottaen. Toimisi siis hyvin myös sadesäällä. 

 

Högsåra on kehittynyt näiden kahdenkymmenen vuoden aikana mitä me olemme saarella käyneet, mutta kehityksestä huolimatta saaren idyllinen tunnelma on onnistuttu säilyttämään ennallaan. 

 

 

Idyllinen tunnelma on säilynyt myös Farmors Caféssa, vaikka paikka on moninkertaistunut kooltaan siitä mitä se alunperin oli. 

 

 

 

Sitten kun päivä illaksi hiljaa hiipii sitä on unohtanut kaikki sotkuiset sisätilat ja purjehduksen vastoinkäymiset ja on vakuuttunut siitä, että parempaa tapaa viettää kesälomaa ei ole kuin purjehdusloma saaristomerellä. Etenkin silloin kun ympärillä on ne kaikkein rakkaimmat. 

 

  

Kesäiltaa myös sinne!